Jalkojen valitusvirsi

Aamulla lähdimme kukonlaulun aikaan Monastirakin kaupunginosaan katsomaan kuuluisia markkinoita. Väkeä oli kuin pipoa ja tavaraa laidasta laitaan. Kaikille ei ollut riittänyt tilaa kadunvarsilla, vaan kuparikannuja oli pakattu lava-autojen konepelleille ja popula kulki omaisuus käsissään kauppaamassa niitä vastaantulijoille. Seikkailimme hetken aikaa markkinoilla ennen kuin palasimme takaisin lähtöpisteeseen lisäämään vaatekertoja - tämä aamu oli hieman kylmempi kuin muut aamut täällä.

Villatakki niskassa oli huomattavasti helpompaa lähteä hakeutumaan kohti Lycavittoun kukkulaa. Ensin menimme kevyesti metrolla Evangelismos-asemalle ja sieltä reippaasti vastamäkeen Kolonakin kaupunginosan läpi kohti kukkulaa. Matka taittui todella hitaasti ja tuskaisesti meidän kummankin kärsiessä jo hieman jalkojen ylikäytöstä ja KOKO matka oli a) ylämäkeä ja b) portaita ylöspäin.. Kasvot sinertävinä ja kielet turvonneina pääsimme kuitenkin kaapeliauton lähtöpaikalle, maksoimme ilolla kuusi euroa kärsältä siitä hyvästä, ettei hetkeen tarvi nousta yhtäkään porrasta ja odotimme maisemien vaihtumista. Kukkulalle menevä kaapeliauto tai -juna kulkee kuitenkin koko matkan maan sisällä, joten maisemiksi oli tarjolla vain Metaxan mainoskylttejä.

Ylhäältä avautui hulppeat maisemat Ateenaan. Tämä on näemmä kohtuullisen iso kaupunki ja marraskuussakin broilerinnahkaisen turistin täytyisi muistaa laittaa kiltisti aurinkovoidetta. Ylhäällä nappasimme ylihinnoitellussa kahvilassa kupposen kuumaa (tosin kylminä) ja lasillisen tuoretta, juuri puristettua sitruunamehua joka sai silmät sirrittämään ja kasvot monelle rutulle (mutta että osasi olla hyvää!). Alas mennessä samaan looshiin tuli Australiassa asuva, suomea puhuva nuori nainen joka kertoi viettävänsä Kreikassa pari viikkoa, sen jälkeen menevänsä Egyptiin ja sen jälkeen tulevansa mummolaan Suomeen jouluksi. Hän kertoi meidän olevan jo kolmas suomalaisryhmä, johon hän oli Ateenassa törmännyt, eikä hän ollut nähnyt tahi kuullut yhtään australialaista olevan koko kaupungissa. Marraskuun puoliväli-loppu näyttää ainakin allekirjoittaneista olevan vallan mainio aika matkustaa tänne: juuri mihinkään nähtävyyksiin ei tarvi jonottaa, ja katukauppiailla on hiljainen aika, joten hinnoista voi hieman tinkiä, eikä missään ole liian kuuma.

Lycovittoun jälkeen seuraava seikkailukohde oli tarkoitus olla Pireassen satama. Heittäydyimme jälleen tutun ja turvallisen metron kyytiin, vaihdoimme kiltisti Omoniassa oikeaan linjaan ja metro pysähtyi kesken matkan. Ensin tuli kreikan kielinen kuulutus ja sen jälkeen kaikki matkustajat pogosivat pois junasta Tavrosin asemalla, joten oli järkevää myös meidät ulostautua ja vaihtaa takaisin keskustaan menevään kyytiin.

Koska emme päässeet satamaan asti, me jäimme Monastirakiin katselemaan, shoppailemaan tuliaisia ja nauttimaan mukavasta ja hieman liian myöhäisestä lounaasta. Parin kartalta putoamisen jälkeen löysimme hotellin vieressä olevalle Ateenan portille ja sen myötä omaan vessaan ja oman toppatakin lähelle.

Tämän päivän opetukset ovat ne, että metro on todella kätevä liikenneväline (vuorokauden voimassa oleva lippu maksaa kolme euroa, se leimataan ensimmäisellä kerralla ja sen jälkeen rällätään vuorokausi vailla päätä ja häntää. Ja lipun ostaminen kannattaa, me olemme päässeet täällä ja pariin otteeseen tarkastukseen ja silloin liputta matkustaminen maksaisi kuusikymmentä euroa) täällä heilahdellessa ja Lycavittoulle mennessä kannattaa ottaa taksi ennemmin kuin kävellä, ellei halua olla aivan naatti perille päästessä. Ruokailusta voisin mainita jo sen, että ainoa paikka joka ei ole saanut meiltä ylenpalttisia kehuja on tämä hotellin yläkerrassa oleva ravintola, vaikkakin sieltä on kerrassaan mahtavat näköalat kaikkiin keskeisiin nähtävyyksiin. Ihmiset puhuvat hyvää englantia verrattuna vaikka Italiaan. Kaikissa ravintoloissa on menu englanniksi ja päivän tarjouksista löytyy todellisia helmiä. Kadunnimet on myös suurimmaksi osaksi kirjoitettu kreikan kielisten nimien lisäksi "normaaleilla" kirjaimilla. Tänään on ollut sunnuntai ja sen on huomannut katukuvassa, normaalit kaupat ovat olleet kiinni, eikä esim. kauppakeskuksiin ole ollut mitään asiaa.

Huomenna meillä on viimeinen kokonainen päivä täällä, emmekä ole vielä keksineet sille mitään "must"-juttua. Varmaankin haalimme kasaan viimeiset tuliaiset ja käymme Monastirakin aukiolla olevassa kauppakeskuksessa katselemassa. Seuraavalla kerralla tänne tullessa otamme molemmat mukaan parit varapohkeet. Jalat joutuvat huomaamatta todella koville portaissa ja kapeilla, yleensä nousevilla kujilla, tämmöisillä tasamaantallaajilla. Enkä minä yhtään ihmettele sitä, että kreikkalaismummot kävelevät täällä vähän jokainen Ahtisaaren tapaan, jos he ovat joutuneet viimeiset kahdeksankymmentä vuotta tamppaamaan näitä katuja. Mutta ruoka on hyvää ja annokset ovat suuria!